Puheterapeutti Helena Saralampi

Olen aloittanut työurani 2006 Haminan terveyskeskuksessa loppuharjoittelun muodossa, josta siirryin valmistumisen jälkeen Helsingin terveyskeskukseen. Valmistuin Oulun yliopistosta logopedian koulutusohjelmasta puheterapeutiksi vuonna 2007. Minulla on laaja työkokemus eri sektoreilla työskentelystä. Olen ollut kunnan, valtion ja yksityisen sektorin työtehtävissä tehden sekä arviointi- että kuntoutustyötä. Valteri-koululla Helsingin Ruskeasuolla työskentelin vuonna 2013 ja sieltä löytyi kipinä kehitysvammapuolella työskentelyyn ja tutustuin syvemmin tukevien- ja korvaavien kommunikointikeinojen maailmaan. Myös moniammatillinen työmalli tuli tutuksi ja opin muilta alan ammattilaisilta paljon uutta tietoa omassa työssäni hyödynnettäväksi. Rovaniemelle tulimme vuonna 2013 ja täällä olen työskennellyt yksityispuolella kuntoutustyötä tehden sekä Kolpeneen palvelukeskuksessa kehitysvammapuolen arviointityössä.
Työskentelen erilaisten häiriöryhmien kanssa ja teen mielelläni moniammatillista työtä muiden hoitavien terapeuttien ja yhteistyötahojen kanssa. Minulla on kokemusta puheen- ja kielenkehityksen vaikeuksien kuntoutuksesta, kuten puhemotoriikan pulmien, viivästyneen puheenkehityksen sekä kielellisen erityisvaikeuden osalta. Olen työskennellyt laajasti kehitysvammaisten lasten kanssa mm. korvaavien kommunikointikeinojen, vuorovaikutuksen haasteiden sekä syömisen pulmien parissa. Myös eri kulttuureista tulevien perheiden kanssa työskentely ja monikielisyyden huomioiminen puheterapiassa on minulle tuttua. Lisäksi olen suorittanut erilliset erityisopettajan opinnot, joita hyödynnän kattavasti puheterapeutin työssäni. Eniten minulla on kokemusta lapsiasiakkaiden kanssa työskentelystä sekä eri-ikäisten kehitysvammaisten henkilöiden kuntoutuksesta.
Puheterapiaa toteutan suomen kielellä ja käytän tarpeen mukaan puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiomenetelmiä, kuten kuvia toiminnanohjauksessa, kuvatauluja toimissa ja leikeissä sekä kuvakansioita. Myös teknisten kommunikaatiovälineiden sekä tukiviittomien käyttö ja ohjaaminen on minulle tuttua.

Koulutukset
TUTKINNOT
Filosofian maisteri, logopedian koulutusohjelma (2007)
Laillistettu puheterapeutti (21.6.2007)
Erilliset erityisopettajan opinnot (2014)
LISÄKOULUTUKSET
Feeding First 2022 Conference
Havainnoidaan lisää - koulutus (2022)
Sensoriset pulmat syömishaasteiden taustalla - miten arvioin ja kuntoutan (2022)
Kipinää puheen kuntoutukseen webinaari (2022)
OPT lisäkoulutuksia (2022)
Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja (2021- 2022)
Puhemotoriikan perusteet (2021)
ICF-koulutus: Käytännöstä teoriaan (2021)
PROMPT-jatkokoulutus (bridging technique to intervention, 2021)
Havainnoi, arvioi ja kuntouta epäselvä puhe- koulutus (2021)
Leikki kuuluu kaikille- leikki terapiassa webinaari (2021)
Etäpuheterapiaa verkkokoulutus (2020)
PRT-koulutus (2020)
Lasten syömispulmat ja niiden kuntouttaminen - koulutus (2020)
Suomen Foniatrit Ry, jatko- ja täydennyskoulutuspäivä (2019)
Syömis- ja nielemisvaikeuksien kohtaaminen puheterapeuttina (2019)
Face Former - koulutus (2019)
SOS Approach to Feeding koulutus (2018)
Puheen ymmärtämisen kuntoutus lapsilla ja nuorilla – workshop (2018)
Ensiapukoulutus EA1 (2017, 2020)
Picture Exchange Communication System – Level 1 (2017)
PROMPT-koulutus perustaso (2017)
Ipad kuntoutuksessa ja opetuksessa seminaari (2016)
Äänteistä puhetta – näkökulmia ympäristön ohjaukseen äänteellisessä kuntoutuksessa (2016)
OPT 2, Oral Placement Therapy: Assesment & Program Plan Development (2016)
PRT-menetelmän (Pivotal Respose Training) koulutus (2015)
OPT 1, A Three-Part Treatment Plan For Oral Placement Therapy (2015)
Apua käyttäytymisen ymmärtämiseen ja aistihäiriöihin (SeMoCo) (2014)
Lausetasoinen kuvakommunikaatio autismin kirjon asiakkailla (2013)
Kosketusvihjeet lapsen puhemotoriikan kuntoutuksessa (2010)
Päiväkodin ja koulun ekologia kielihäiriölapsen ja työntekijän kannalta. Painopisteenä monikielisyys (2010)
Sopeutumisen haasteet: sairastuneen tai vammautuneen ja perheenjäsenten näkökulma (2010)

Puhekuntoutus Lappi Oy
Y-tunnus 2946039-3
Kaikki oikeudet pidätetään
Y-tunnus 2946039-3
Kaikki oikeudet pidätetään